Maria Larsén - Pielisen rannalla

16.5.2012


Maria Larsénin ukki Pekka Lehikoisesta asui Juuan Larinsaaressa. Marian kirjoittamassa kirjassa "Pielisen rannalla" hän kuvaa omaa lapsuuttaan Larinsaaressa. Pekka-ukki on myös mukana tapahtumissa. Pielisen rannalla on lämminhenkinen kertomus ajasta, joka on enää vain  muistoissamme tai kuultuna vanhemmiltamme. Teos alkaa vuoden 1944 alusta. Tapahtumia tarkastellaan Annen, nuoren tytön silmin. Sota raivoaa vielä. Elämä on niukkaa eikä kotirintamallakaan selvitä tragedioitta, mutta elämä jatkuu. Sotakin loppuu aikanaan ja sotakorvauksista on selvittävä ja Suomi selviää. Maria Larsénin kerronta on sujuvaa ja herkkää, ihmisläheistä. Hän piirtää eteemme Pielisen rantamaisemia, kuvaa Annen, teoksen kertojan kokemuksia ja tunteita aina aikuisikään saakka ja elävöittää  henkilöitä, jollaisia nykyaikana ei juuri enää tapaa.

Terveisin,
Maria Larsén